lauantai 20. lokakuuta 2012

Brumm brumia tytöllekin

Pojalle olen tehnyt aikaisemmin paidan tästä Sampsukalta tilatusta kaupunkiautot trikoosta.
Tilasin vaan ihan pienen palan kangasta ja siitä jäi vielä pieni palanen, josta syntyi tunika vielä pikkusiskollekin.
 Kankaan hyötykäyttöä siis.
Olen huomannut, että parhaat ideat syntyy silloin kun kangasta on vaan vähän. 
Se pakottaa miettimään, että mitä ihmettä keksis, että saisi toimivan vaatteen siitä pienestä kangaspalasta.

Tästä tuli nyt tälläinen

 Kankaina siis Sampsukan kaupunkiatoa, Jny:n tähtitrikoota ja mustaa trikoota muistaakseni ihan Jättirätistä. Koristeeksi laitoin pari mustaa nappia tuohon eteen ja kolmioon kokeilin tuollaista resorikoristusta tere? vähän ilmettä antamaan.



Takaa on tämän-näköinen.

Tästä tuli ihan hauska tunika. Näitä palapelejä on kiva kasata ja opetella uutta.
Jostain syystä tästä tuli vähän iso, vaikka tein smalla tavalla kun yhden toisen tunikan josta tuli sopiva..hmm..ehkä kangastyyppi vaikuttaa sitten niin paljon, että kokoero voi olla suurikin samalla kaavalla tehdyissä vaatteissa.


 




Syysiltojen piristykseksi

Syksyllä on niin värikästä, vaikka päivät pimenee, on märkää ja kylmää, tuulista ja sateista.

Tein tälläisen paitakokeilun itselleni. Vähän värikkäämmästä kankaasta, syksyyn iloa tuomaan. Mallia otin yhdestä paidasta, joka on kovin tykätty ja pidetty ja hihoihin mallin yhdestä hyväksi havaitusta kaavasta.

Hihoihin laitoin pitkät resorit ja ilmeisesti en osaa kovin hyvin mitata, sillä hihoista tuli aikas pitkät...no pal välii, voihan noi resorit aina kääntää vai mitä ;)

Oikein kiva tuli mielestäni. Ihan peruspaita, mutta niitähän aina tarvitaan.

 Kangas on saatu kangasvaihtareilta ja resorit taitaa olla Jättirätistä.



Värikästä syksyä =D




tiistai 16. lokakuuta 2012

Lökäpökät

Jaahas...mä en tiedä mitä tapahtui. Ainakaan minun ei pitänyt koskaan mitään blogia alkaa pitää. Nykyisissäkin vuorokausissa on ihan liian vähän tunteja! Nyt vuoden ommeltuani (Kiitos made for apesin Heidin) ajattelin kuitenkin kokeilla.
No katsotaan mitä tästäkin nyt sit tulee. Voihan tämä olla ihan hauskaakin?!
Oikeastaan ihan sen kunniaksi aloitin ku tänään opettelin kuvankäsittelyn alkeita :)

Pistelen tänne nyt näitä hetki sitten valmistuneita pikkuhiljaa. Tulee sit edes jotain postausta tänne.

Nämä lkäpökät tein ihan äkillisen inspiraation iskiessä.
Kangas on jättirätin trikoota ja resori on jostain haalittua.

Kaavaa ei varsinaisesti ollut, mutta tyyli on sama kuin ob 4/12 lehden lökäfarkut ja omista vanhoista tavis verkkareista vähän mittailtu ihan mututuntumalla :)
Tuli kivat, tykkään. Ihan sellaset ku halusin, kerrankin!